maanantai 31. lokakuuta 2016

Prahaan!

Tunnelmallista virallisen Halloween-päivän iltaa kaikille!

Joko te juhlitte Halloweeniä vai onko juhlat vasta tiedossa tulevana viikonloppuna? :) Minulle on tänä vuonna ollut hieman epäselvää se, minä päivänä tai viikonloppuna Halloweenia kuuluisi oikeasti juhlia. Tänään on vissiin virallinen Halloween-päivä Jenkeissä? Eipä kai tuolla muutenkaan niin väliä ole, itsekin vietimme juhlaa jo toissa viikonloppuna.

Tulevana viikonloppuna me suuntaamme kuitenkin Prahaan. Saa nähdä, näkyykö Halloween myös siellä!


Olemme reissussa perjantaista maanantaihin, joten siinä ajassa ehtii varmasti tutustua kaupunkiin kunnolla. Itse en ole ikinä aiemmin käynyt Prahassa, mutta olen kuullut paljon kehuja kaikilta, jotka siellä ovat vierailleet. Onko joku teistä käynyt Prahassa? Olisi mukava kuulla vinkkejä! Olen kerännyt jo listaa must see -nähtävyyksistä ja hyvältä vaikuttavista ravintoloista, mutta listan jatkeeksi mahtuu vielä vinkkejä. Olen myös lueskellut paikallisista herkuista, joita täytyy päästä maistamaan. Muun muassa noita rullapullia odotan jo vesi kielellä!


Oli pakko lisätä tähän myös yksi kuva Prahan kuuluisista joulumarkkinoista. Valitettavasti markkinat starttaavat vasta joulukuun alussa, joten niitä emme pääse ihastelemaan. Toivottavasti kaupoissa olisi kuitenkin jo vähän joulutunnelmaa aistittavissa.


Etelä-Suomeen oli luvattu tälle viikolle jo melko talvisia kelejä. Nähtäväksi jää, onko Prahassakin jo lunta! Itse odotan kyllä jo kovasti tänne koto-Suomeen lunta. Se toisi niin paljon joulutunnelmaa.


Kuvia Prahasta paikan päältä tiedossa sitten ensi viikolla, kun kotiudumme reissusta. Instagramissa kannattaa kuitenkin käyttäjänimellä Julmysblogi seurailla aktiivisesti! Sinne tulen päivittelemään reaaliajassa tunnelmia Prahasta.

Kaikki kuvat Pinterest-boardistani Prague

-E

2 kommenttia:

  1. Itse vietettiin halloweenia kaveriporukalla viime viikon viikonloppuna. Ja noi kuvat on kyl aika komeita varsinkin toi mis on kuusi ja joulikoristeet ja tota herkku kuvaa katellessa alkaa tehä itelläki mieli syödä tollasta xP

    VastaaPoista
  2. Kivaa, että Halloweenin juhlinta on nykyisin Suomessakin niin suosittua! Ja juu, taitaa mennä aikamoiseksi herkutteluksi tuo Prahan reissu! =D

    VastaaPoista