tiistai 15. marraskuuta 2016

Vinkkejä Prahaan reissaaville, osa 1

Nyt vihdoin Praha-postausta kehiin! Olemme tosiaan kotiutuneet reissusta jo yli viikko sitten, mutta ehdin vasta nyt käymään kaikki kuvat läpi. Päätin jakaa postaukset kahteen osaan, koska juttua ja kuvia oli sen verran paljon. Tässä ensimmäisessä osiossa esittelen omia suosikkejani ravintoloista, kahviloista ja drinkkipaikoista. Toisessa osassa tiedossa sitten lempparinähtävyyksiä ja shoppailupaikkoja.

Syömään

Sansho, Petrská 1170/25

Aloitetaan tärkeimmällä eli ruualla! Ennen reissua googlettelin kehuttuja ravintoloita Prahassa ja Sanshoon törmäsin lähes jokaisessa kirjoituksessa. Kyseessä on Tomi Björckin aasialaistyyppisiä fuusioravintoloita muistuttava ravintola. Sanshossa tarjoillaan kuuden ruokalajin menu, jossa on 5 alkupalaa ja yksi pääruoka. Hinta ei päätä huimannut, 6 ruokalajia ja juomat kustansivat yhdeltä hengeltä noin 40 euroa. Ruoka oli herkullista, mutta itse en ehkä ollut ravintolasta kokonaisuudessaan niin vaikuttunut kuin monet arvostelut olivat etukäteen antaneet olettaa. En syö itse ollenkaan kalaa, joten se ilmeisesti tuotti hieman päänvaivaa kokille. Moni ruokalaji muistutti liikaa toisiaan ja ne olivat ehkä loppua kohden hieman liian tuhteja/tunkkaisia. 5 alkupalaa ja pääruoka oli vähän liikaa minulle ja jäin kyllä kaipaamaan loppuun jälkiruokaa. Ravintolassa oli kiva sisustus, mutta olisin kaivannut hieman tunnelmallisempaa valaistusta. =D

Dish, Římská 1196/29

Dishistä saa gourmet-burgereita. Tämä oli loistava löytö! Burgeri oli varmasti yksi parhaista koskaan syömistäni. Moderni sisustus oli myöskin tosi kiva.  







La Bottega Bistroteka, Dlouhá 39

Kävimme täällä pienellä lounaalla ennen varsinaista illallista. La Bottega on italialaistyylinen rennompi ravintola, josta saa myös pienempiä tapaksia sekä kakkuja. Itse tykästyin paikan tunnelmaan ja sisustukseen! La Bottegalla on ilmeisesti myös pari muuta hieman erityyppistä ravintolaa Prahassa.





 Kahville

Cafe Savoy, Vítězná 124/5

Suosittu, erityisesti turistien suosiossa oleva kahvila, jonne kannattaa varata pöytä etukäteen etenkin, jos on suuntaamassa lounaalle. Me piipahdimme täällä vain kahvilla ja kakuilla, joten pienen odottelun jälkeen saimme pöydän. Jos suuntaatte Petrinin kukkulalle, kahvila on sopivasti matkan varrella. Kahvila on perustettu jo 1900-luvulla ja on sisustukseltaan tosi elegantti paikka.







Cafe Imperial, Na Poříčí 15

Hotel Praguen alakerrassa sijaitseva kahvila, joka on myöskin todella suosittu turistien keskuudessa. Kannattaa siis varata pöytä etukäteen! Täältä saa niin lounasta kuin kahvileipääkin. Herkullisten kakkujen lisäksi kahvila oli myös ilo silmälle art deco -tyylisen sisustuksensa ansiosta. Imperial oli melko samantyylinen paikka kuin yllä mainitsemani Cafe Savoy.


If Cafe, Belgická 30

Pikkuinen trendikäs kahvila, joka sijaitsee ikään kuin kellarissa katutason alapuolella. Ulkoa melko huomaamaton, joten tätä ei välttämättä noteeraa noin vain ohi kävellessä. Minä olin googlaillut kahviloita etukäteen ja löysin tämän joltakin paikallisten tekemältä listaukselta, joten osasimme varta vasten etsiä tätä. Tunnelmallinen paikka ja tiski oli täynnä mitä herkullisimman näköisiä leivoksia. If Cafe on tosi eri tyylinen kuin kaksi yllä mainitsemaani kahvilaa. Imperial ja Savoy ovat vanhaa aikaa edustavia kahviloita, kun taas If Cafe on trendikkäämpi ja nykyaikaisempi paikka. Kaikki nämä kuitenkin omalla tavallaan tosi kivoja!





Drinkeille

L'Fleur, V Kolkovně 920/5

Kävimme täällä lauantai-iltana ja ainakin siihen aikaan paikka oli ihan tupaten täynnä porukkaa. Kannattaa siis varata pöytä etukäteen. Me emme olleet hoksanneet sitä tehdä, mutta saimme tiskiltä paikat. Hienostunut paikka ja tarjolla oli todella hienoja drinkkejä. Katsoin ihastellen, kun viereiseen pöytään kannettiin pääkallon muotoisessa pullossa juomaa. Sopi hyvin Halloween-teemaan!

Výtopna, Palác Fénix, Václavské nám. 802/56

Výtopna ei ole varsinainen drinkkipaikka, mutta lisäsin sen kuitenkin tähän kohtaan. Kyseessä on siis tsekkiläinen ruokaravintola, jonka erikoisuutena on se, että pienet junat kuljettavat raiteita pitkin juomat pöytään. Výtopnan ruokalista ei miellyttänyt meitä, mutta halusimme kuitenkin nähdä tämän hauskan yksityiskohdan. Tilasimme siis pelkästään juomat ja tortillasipsejä siihen oheen. Sipsit olivat muuten yllättäen itse tehtyjä ja todella herkullisia dippien kera!


Toivottavasti jollakulla on Prahan reissu tiedossa ja saa tästä postauksesta jotain uusia vinkkejä! Muussa tapauksessa pistäkään vinkit talteen tulevaisuuden varalle. :)

-E

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä! Prahan joulutoreille olisi kivaa päästä käymään.

    VastaaPoista
  2. Kiva, jos niistä oli jotain hyötyä! :) Ja jep, minuakin harmitti kun joulutorit eivät vielä meidän reissun aikaan olleet auki. Kuvien perusteella vaikuttavat tosi tunnelmallisilta!

    VastaaPoista