lauantai 15. lokakuuta 2016

Tervetuloa!

Moi ja tervetuloa joulublogiini! Kyseessä on ensimmäinen postaus tässä blogissa, joten ennen kuin mennään varsinaiseen asiaan, kuulunee ensiksi kai kertoa hieman myös kirjoittajasta, joka hääräilee blogin takana.


Itseäni en sen kummemmin aio jatkossa esitellä tässä blogissa, mutta alkuun kuitenkin muutama sananen minusta ja tästä blogista. Olen siis Savosta Helsinkiin muuttanut nuori neiti, joka nauttii kaikesta DIY-näpertämisestä. Pääni vilisee aina kaikenlaisia ideoita, mutta perusaskarteluiden lisäksi omat taidot ei riitä kovin monimutkaisiin puu- tai käsitöihin. Onneksi perheestä löytyy kuitenkin näppärämpiä apukäsiä, joiden ansiosta suurin osa ideoista saadaan toteutettua.


Joulu on juhlista paras ja itse asiassa minulle joulu on ennemminkin vuodenaika kuin pelkästään yksi juhla muiden joukossa. Kodin jouluasun suunnittelu alkaa yleensä jo loppukesästä ja koti alkaakin täyttyä joulukoristeista lokakuun puolella. Ajattelin, että olisi kiva jakaa jouluintoiluani ja -inspiraatiota myös muiden kanssa ja siitä tämä blogi saikin alkunsa!


Blogin ruotsinkielisestä nimestä huolimatta kirjoituskieli on suomi. Joulukoristeissa silmääni miellyttää simppeli skandinaavinen tyyli ripauksella kimallusta ja blingiä. Kuvituksena muutamia Pinterestistä lainattuja kuvia, jotka kuvastavat tyyliäni.


Ensi kerralla palataan sitten omien kuvien kera! Jatkossa luvassa siis kuvia, ideoita ja inspiraatiota joulun odotukseen. Syksy tuppaa aika ajoin olemaan niin synkkää aikaa, että jouluintoilu on ainakin minulle tapa selvitä kunnialla pimeän ja sateisen ajanjakson läpi. :)


Kaikki kuvat Pinterest-boardeistani Christmas decorations ja Christmas inspiration.

- E

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti